Laaja seurantaryhmä linjasi sote-palvelutuotannon järjestäytymistä ja muuta valmistelua

Hyvinvointialueen valmistelun seurantaryhmänä ja POPsote-hankkeen ohjausryhmänä toimiva laaja poliittinen ryhmä kokoontui etäkokoukseen maanantaina 22.11.2021. Ryhmään kuuluvat varsinaisten jäsenten lisäksi alueen kuntajohtajat ja sidosryhmien edustajat. Puhetta johti Antero Aulakoski.

Hyvinvointialueen valmistelu etenee ja POPsote-hanke jatkuu

Muutosjohtaja Ilkka Luoma kertoi valmistelun etenemisestä. Organisaation, johtamisjärjestelmän ja eri osa-alueiden valmistelu etenee aikataulussa.

Väliaikainen valmistelutoimielin hyväksyi edellisessä kokouksessaan hyvinvointialueen vuoden 2021 talousarvion toteutuma-arvion ja ehdollisesti hyvinvointialueen vuoden 2022 talousarvion. Hyväksymisen edellytyksenä on 3,75 miljoonan euron vahvistetun valmistelurahoituksen ylittävältä osalta, että valtiovarainministeriö hyväksyy Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelurahoitukseksi 10 miljoonaa euroa vuodelle 2022.

Tietojärjestelmien muutostöihin on haettu erillistä valtion rahoitusta. ICT-rahoitushakuun on tullut ministeriöltä lisäselvityspyyntö, jossa korostetaan, että rahoitusta voi saada ainoastaan järjestämisvastuun häiriöttömän siirtämisen kannalta välttämättömiin tehtäviin.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on saanut päätöksen yhden miljoonan suuruisesta ennakkorahoituksesta, jota voi käyttää hakemuksessa esitettyihin ICT-valmistelun kohteisiin.

POPsoten hankejohtaja Jouko Luukkonen antoi tilannekatsauksen POPsote-hankkeesta ja hankkeiden jatkohauista. Rakennehanke päättyy tämän vuoden lopussa. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeen jatkohaku on meneillään.

Sote-palvelutuotanto organisoituu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialueiden organisaation valmistelua on viety eteenpäin vastuualuetasolle. Myös sote-palvelutuotannon yhteisistä toiminnoista on valmisteltu ehdotukset pohjaksi jatkovalmistelulle.

Muutosjohtaja esitteli sote-palvelutuotannon projektipäällikkö Merja Meriläisen ja vastuuvalmistelijoiden valmistelemat esitykset toimialueen seuraavan tason organisaatioksi:

  • Yhteiset erityistason palvelut
  • Perhe- ja psykososiaaliset palvelut
  • Ikäihmisten palvelut
  • Terveyden- ja sairaanhoidon palvelut
  • Vammaisten palvelut
  • Kuntoutus
  • Kuvantaminen
  • Välinehuolto
  • Sairaala-apteekki

Laaja poliittinen seurantaryhmä hyväksyi sote-palvelutuotannon seuraavan tason organisaatiorakenteen jatkovalmistelun pohjaksi.

Konsernipalvelut palvelee koko organisaatiota

Konsernipalvelujen vastuuvalmistelija Jouko Luukkonen esitteli konsernipalvelujen seuraavan tason organisaatiorakenteen suunnitelmaa. Konsernipalvelut jakautuu seitsemään palvelualueeseen:

  • Hallintopalvelut
  • Henkilöstöpalvelut
  • Talous- ja hankintapalvelut
  • Tietohallinto
  • Tekniset palvelut
  • Ateria- ja puhtauspalvelut
  • Viestintä

Hyvinvoinnin alueelliset erot piirtyvät tilannekuvaan

Järjestämistoiminnon valmistelija Anu Vuorinen esitteli Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueellisia tilannekuvia. Tilannekuvat taustoittavat alueiden erityispiirteitä, hyviä käytäntöjä ja muutospaineita.

Esitelty tilannekuvapaketti sisältää koosteita ja nostoja alueilta, tietoa väestöstä, palvelutarpeista ja toimintaympäristöstä sekä palvelujen käytöstä toimialueittain. Lisäksi se kokoaa tietoa erikoissairaanhoidon käytöstä ja kustannuksista, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä sote-palvelujen kustannuksista ja niiden kehityksestä.

Tilannekuvia hyödynnetään muun muassa palvelutarpeiden määrittelyssä ja alueellisten erityispiirteiden tarkentamisessa, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuestrategian työstämisessä sekä hyvinvointialueen ja ministeriöiden välisissä neuvotteluissa.

Seuraavat kokoukset

  • Ma 20.12.2021 klo 12–15
  • Ti 25.1.2022 klo 13–16
  • Ti 22.2.2022 klo 13–16

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Uusimmat blogissa

Osaava henkilöstö ikäihmisten palveluissa

Sosiaali- ja terveysalalla osaava henkilökunta on nykyisen rakenteen ja tulevan hyvinvointialueen tärkein voimavara. Tulevan hyvinvointialueen muutokset ja käytännön uudistukset liittyvät merkittävältä osalta käytännön työhön ja

LUE LISÄÄ »

Yhteisöllisyys kotona asumisen tukena

Oletko miettinyt missä haluaisit asua vanhana? Haluaisitko olla lähellä palveluja vai kenties luonnon rauhassa? Mahdollistuuko nykyisessä kodissasi esteetön ja turvallinen asuminen, jos fyysisessä toimintakyvyssäsi tapahtuu

LUE LISÄÄ »

Uusimmat ajankohtaiset

Lahjana lämpöä!

Mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämisohjelman toimijat osallistuivat A-klinikkasäätiön ja Ehyt ry:n Lahjoita lämpöä -keräykseen, jossa kerättiin lämpöisiä käsineitä ja sukkia asunnottomille lokakuun ajan. Yhteistyöhön mukaan pyydettiin

LUE LISÄÄ »