Millaista ihmisen arki ja elämä on? Pohjois-Pohjanmaan asukas, kerro se meille!

Mikä arjessasi ja elämässäsi on hyvin? Mikä huolettaa tai mihin kaipaat muutosta? Mikä saisi huolesi häviämään?

Kuntien ja tulevan hyvinvointialueen tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia eli hyvää arkea ja elämää. Työn tueksi tarvitsemme tietoa siitä, millaiseksi pohjoispohjalaiset ihmiset kokevat oman arkensa ja elämänsä ja kaipaavatko he muutosta voidakseen hyvin.

Keräämme toukokuussa tätä arvokasta kokemustietoa ensimmäistä kertaa maakunnallisesti samalla kyselyllä. Tiedonkeruussa on mukana 28 Pohjois-Pohjanmaan kuntaa.

Kyselyssä kysytään muun muassa vastaajan kokemusta oman arjen ja elämän osa-alueista: ihmissuhteista, turvallisuuden tunteesta ja mielen hyvinvoinnista. Lisäksi pyydämme arviota arjesta ja elämästä kokonaisuutena ja siitä, kaipaako vastaaja muutosta. Muutosta kaipaavalta kysymme, mihin hän eniten toivoo muutosta ja mitä hän itse ja muut voisivat tehdä muutoksen toteutumiseksi.

Kysely on tarkoitettu kaikille ikäryhmille peruskoulun 7. luokasta alkaen. Tuloksia hyödynnetään muun muassa asukkaille tarkoitettujen palvelujen, avun ja tuen kehittämisessä.

Miten kyselyyn voi vastata?

Kunnat tiedottavat kyselystä omia kuntalaisiaan, joten kannattaa seurata oman kunnan viestintää. Monissa kunnissa kyselyä jaetaan sekä sähköisenä että paperisena versiona.

Kyselyyn pääsee vastaamaan alla olevista linkeistä ja QR-koodeista:

QR-koodi, jolla pääsee suomenkieliseen kyselyyn https://link.webropol.com/s/arkeni2021
QR-koodi englannin- ja ruotsinkielisiin kyselyihin: https://link.webropol.com/s/mylife-mittliv


Kysely suljetaan lauantaina 29.5.2021.

Kun raportoimme tuloksista, varmistamme, ettei vastaajan henkilöllisyys paljastu eikä häntä voida vastausten perusteella tunnistaa.

Tiedonkeruussa mukana olevat kunnat: Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto, Ii, Kalajoki, Kärsämäki, Kuusamo, Liminka, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Nivala, Oulainen, Oulu, Pudasjärvi, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhänä, Raahe, Reisjärvi, Sievi, Siikalatva, Utajärvi, Taivalkoski, Tyrnävä, Vaala ja Ylivieska

Lisätietoja:

Sanna Salmela, projektipäällikkö, POPsoten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osahanke
040 5890 132
sanna.salmela (a) popsote.fi

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Uusimmat blogissa

Puoli vuotta viestintää

Kirjoittaessani tätä en tiedä vielä jatkuvatko työni POPsotessa heinäkuun jälkeen. Sen takia koenkin tämän loistavana tilaisuutena tarkastella kulunutta vuotta siitä näkökulmasta, mitä olen oppinut ollessani

LUE LISÄÄ »

Digituella vahvistetaan nuorten hyvinvointia

Digitalisaation vaikutukset yhteiskunnassa koskettavat kaikkia ikäluokkia. Digituella jokaisen digitaidoista pyritään vahvistamaan yksilön arjen kannalta riittäviä niin, että yhteiskunnan toiminnassa mukana pysyminen, asioiden hoitaminen ja sähköisten

LUE LISÄÄ »

Uusimmat ajankohtaiset

Kirjaamiskoulutuksia organisaatioihin

POPsoten kirjaamisen yhtenäistämisen hanketiimi on työstänyt koulutuspaketin Pohjois-Pohjanmaan yhtenäisistä kirjaamistavoista 8 eri ammattiryhmälle. Koulutamme Lifecare-organisaatioiden esimiehet ja heidän valitsemansa kirjaamisen vastuuhenkilöt Teams-koulutuksin syyskuussa 2021. Muiden

LUE LISÄÄ »