Minun arkeni ja elämäni -tiedonkeruu päättynyt

Minun arkeni ja elämäni -tiedonkeruu on päättynyt pe 28.5.2021 muissa kunnissa paitsi Hailuodossa, joka jatkaa tiedonkeruuta vielä tämän viikon perjantaihin saakka.

Kuntalaiskyselyyn on vastannut sähköisen kyselyn kautta 4514 henkilöä – huikea määrä! Osa kunnista on kerännyt tietoa myös paperilomakkeilla, joiden lukumäärä selviää parin viikon sisällä. Järjestöille ja yhdistyksille suunnattuun kyselyyn saimme peräti 116 vastausta. Suuri kiitos kaikille vastaajille!

Tulokset analysoidaan ja raportoidaan heinä-elokuussa. Kunnat julkaisevat ja hyödyntävät kuntakohtaisia tuloksiaan. Maakunnallisista tuloksista viestitään muun muassa POPsote-hankkeen uutisissa ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumissa. Tuloksia hyödynnetään useissa tärkeissä asiakirjoissa, muun muassa maakunnallisessa hyvinvointikertomuksessa ja Pohjois-Pohjanmaan sote-palvelustrategiassa. Analysointiin osallistuu useita eri alojen asiantuntijoita, jotka hyödyntävät tuloksia myös omassa työssään (esimerkiksi poliisilaitos, sairaanhoitopiiri, Takuusäätiö, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, maakuntaliitto, aluehallintovirasto).

Tuloksiin tutustuaksesi seuraa siis kuntien ja POPsoten viestintää.

Lisätietoa:

Sanna Salmela, projektipäällikkö, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osahanke

sanna.salmela(a)popsote.fi, 040 5890 132

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Uusimmat blogissa

Puoli vuotta viestintää

Kirjoittaessani tätä en tiedä vielä jatkuvatko työni POPsotessa heinäkuun jälkeen. Sen takia koenkin tämän loistavana tilaisuutena tarkastella kulunutta vuotta siitä näkökulmasta, mitä olen oppinut ollessani

LUE LISÄÄ »

Digituella vahvistetaan nuorten hyvinvointia

Digitalisaation vaikutukset yhteiskunnassa koskettavat kaikkia ikäluokkia. Digituella jokaisen digitaidoista pyritään vahvistamaan yksilön arjen kannalta riittäviä niin, että yhteiskunnan toiminnassa mukana pysyminen, asioiden hoitaminen ja sähköisten

LUE LISÄÄ »

Uusimmat ajankohtaiset

Kirjaamiskoulutuksia organisaatioihin

POPsoten kirjaamisen yhtenäistämisen hanketiimi on työstänyt koulutuspaketin Pohjois-Pohjanmaan yhtenäisistä kirjaamistavoista 8 eri ammattiryhmälle. Koulutamme Lifecare-organisaatioiden esimiehet ja heidän valitsemansa kirjaamisen vastuuhenkilöt Teams-koulutuksin syyskuussa 2021. Muiden

LUE LISÄÄ »