Muutoksen tuulet iäkkäiden hoidossa

Onko työ hoitajana kotihoidossa ja palveluasumisessa muuttunut kymmenen vuoden aikana? Kyllä on, yhä huonokuntoisempia ikäihmisiä siirtyy kotihoidosta palveluasumiseen ja yhä huonokuntoisempia hoidetaan omassa kodissa.

Kymmenen vuotta sitten paikkakunnallani kotihoidossa oli kaksi lähihoitajaa ja yksi sairaanhoitaja päivävuorossa.  Nyt hoitajia on moninkertainen määrä ja hoitoa annetaan kellon ympäri. Kotihoidon palvelujen tarve kasvaa ikääntyvän väestön myötä pikkuhiljaa ja aina ei huomaa, kuinka suuri muutos on tapahtunut vuoden aikana. Asiakkaat ovat yhä monisairaampia ja heidän palvelutarpeensa on yhä laajempi. Kotihoidon työn sisältö on muuttunut entistä moninaisemmaksi ja laaja-alaista osaamista vaativammaksi. Toisinaan tuntuu, että hoitajana pitää tietää kaikki maan ja taivaan väliltä.

Miksi teknologiaa avuksi?

Totuus on, että kotihoitoon tarvitaan avuksi teknologiaa tukemaan asiakkaan kotona asumista ja hoitohenkilökunnan riittävyyttä fyysisiin käynteihin.  Teknologian käyttöönotto jakaa vahvasti mielipiteitä hoitajissa; osa on sitä mieltä, että kaikkien käyntien tulee olla kotikäyntejä ja osa lähtee pelottomasti mukaan kokeilemaan videovälitteistä etäkotihoitoa. Nyt istutetaan kotihoitoon hoivan lisäksi kuntoutusta etäkäynneillä. Tämä tuo meille lisää aikaa, kun siirtymäajat voi käyttää asiakkaiden yksilö- ja ryhmäkuntoutukseen. Ideoita syntyi heti siitä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä: miesten oma ryhmä, päiväkahvit yhdessä rupatellen, luetaan kirjaa yhdessä ja niin edelleen. Hoitajien silmiin syttyi uudenlainen välke ja yhdessä tekemisen tunne. Jakaako tämä hoitajat kahteen leiriin?

Paljon työtä takana ennen käyttöönottoa

Jotta olemme päässeet siihen vaiheeseen, että on mahdollista viedä asiakkaille etälaitteita, on se vaatinut paljon suunnittelutunteja. Ikäihmisten etäkuntoutus ja -kotihoidon suunnittelu tipahti yllättäen vuoden alussa hanketyöni vastuualueelle. Otin haasteen vastaan ja suunnittelutyö alkoi hahmottua varsin nopealla aikataululla. Haastavaa oli löytää juuri sellainen videotoimittaja, jolla oli katvealueilla toimivia laitteita ja linkkimahdollisuus ennaltaehkäiseviin kuntoutusryhmiin. Valinta tehtiin, tablettikoneet tulivat nopeasti ja koulutusta saatiin peruskäyttöön. Kaikki tuntui menevän hyvin, mutta linkkiyhteydet eivät toimineet. Tässäkö tämä nyt oli? Kahden pikkutunneille testatun päivän jälkeen eivät linkkiyhteydet vieläkään toimineet. Pientä kireyttä alkoi olla jo ilmassa, mutta onneksi muut eivät tienneet ongelmista. Lopulta kaikki oli kunnossa, muutaman päivän jälkeen olivat insinöörit ratkaisseet ongelman.

Kehityksen kelkassa mukana

Asiakasvalintojen jälkeen etäkotihoidon markkinointi asiakkaille ja omaisille alkoi kotikäynneillä. Tässä vaiheessa ei voinut enää perääntyä, vaan täytyi sisulla mennä eteenpäin.  Tunnelma tiivistyi, kun oli ensimmäisen etäkotihoidon soiton aika. Lääkkeet oli otettu ja vointi hyvä. ”Hyvinhän tämä meni”, oli etähoitajan kommentti.

Kyllä asiakkaat tähän tottuvat. Tämä on äärimmäisen hieno ja suuri mahdollisuus hoitajille kehittää omaa osaamistaan teknologian parissa.  Lisäksi kotona asuvilla ikäihmisillä on paljon uusia osallistumismahdollisuuksia, jos he lähtevät rohkeasti mukaan. Kymmenen vuotta sitten olisi ei voitu kuin uneksia tästä kaikesta.

Lue lisää meidän Iäkkäiden tuumasta toimeen etänä -ennaltaehkäisevästä kuntoutuksesta. Tervetuloa mukaan!

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Pirjo Kouva

Kirjoittaja on Taivalkosken ikäihmisten ohjaaja ja muistihoitaja ja innovaatiokoordinaattori POPsoten Innovaatio- ja testaustoiminnan osahankkeessa.

Uusimmat blogissa

Uusimmat ajankohtaiset

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue rakentuu

Laaja poliittinen seurantaryhmä kokoontui 23.9. ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanollaan, joka on muodostettu kevään kuntavaalien tulosten pohjalta. Ryhmän puheenjohtajana toimii Antero Aulakoski. Kuten suppealla poliittisella ryhmällä,

LUE LISÄÄ »